sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mustikkainen juustokakku

Mustikka on viime aikoina ollut ehdoton suosikki leipomisessa. Sitä on tullut lisättyä vähän kaikkialle. Tuo terveyspommi seikkaili viime viikonloppuna veljeni synttärikakkuun. Hempeä mustikkakerros toi oivaa eksotiikka muuten niin tavalliseen juustokakkuun. Tätä reseptiä olen kokeillut pari kertaa ja olen joutunut tekemään hieman muutoksia. Ensimmäisellä kerralla juustomassaa oli aivan liikaa. Toisella kerralla puolitin määrän, mutta silloin massaa oli aivan liian vähä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että massaa pitäisi olla 3/4 alkuperäisestä ohjeesta. Tuota pitäisi vielä kokeilla, mutta luulen, että se voisi toimia aika hyvin.

Pohja:
180 g Digestive-keksejä
90 g voita

Sulata voi. Murskaa keksit pieneksi muruksi. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada seos vuorattuun irtopohjavuokaan ja painele tasaiseksi pohjalle. Laita vuoka pakkaseen asettumaan.

Mustikkahilloke:
5 dl mustikoita
2 dl sokeria
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Laita mustikat ja sokeria kattilaan. Laita levylle ja keitä 10 minuuttia. Ota pois levyltä ja lisää puristetut liivatelehdet. Sekoittele kunnes seos on jäähtynyt ja laita pakkaseen asettumaan.

Juustokakkumassa:
200 g mascarponea
½ dl turkkilaista jugurttia
0,9 dl sokeria
4 liiatelehteä
puolikkaan vanilja tangon siemenet
2 ½ dl kermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mascarpone, jugurtti, sokeri ja vanilja kulhossa tasaiseksi massaksi. Ota liivatelehdet vedestä, purista liika vesi pois ja laita kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä ja kaada ohuena nauhana mascarpone-seokseen koko ajan sekoittaen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja kääntele se mascarpone-seokseen.

Ota pohja ja mustikkahilloke pakkasesta. Kaada hilloke pohjan päälle. Kaada mascarpone-seos hillokkeen päälle ja tasoita. Peitä vuoka ja laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli. Jos aikaa ei ole paljon, laita kakku pakastimeen pariksi tunniksi.

Koristele vatkatulla kermalla, mustikoilla, vaahtokarkeilla ja nonparelleilla.


 
Ensimmäisellä kerralla tein sydämiä. Tiputa pisara mustikkahilloketta kakun päälle. Ota hammastikku ja vedä viiva pisaran läpi.
 
 




Suklainen synttärikakku

Taas on vierähtänyt vähänkin liian pitkä aika viime postauksesta...

Ystäväni täytti tällä viikolla 18 ja halusin tehdä oikein hienon synttärikakun hänelle. Olimme aikaisemmin toisen ystäväni kanssa pohtineet, että mitäköhän makuja tuon kakun pitäisi sisältää. Päädyimme lopulta yhteisymmärryksen, että kahvin suklaan ja mustikan yhdistelmä voisi olla juuri sopiva. Joten tästä lähti sitten suunnittelu käyntiin. Kakkupohjana toimii suklaakakku joka on tehty piimästä ja "suklaan" käytetty kaakaota. Väliin tein mocha-moussen ja mustikka-hilloa. Koko komeuden päällystin itse tehdyllä sokerimassalla, sokerimassakukkasilla, sokerihelmillä ja piirsin vielä vihreällä elintarviketussilla köynnöstä.

Chocolate cake deluxe:
4 1/4 dl jauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 munaa
2 ½ dl vahvaa kahvia
2 ½ dl piimää
1 1/4 dl rypsiöljyä tai voi sulaa
1 rkl vanilja esanssia

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vuoraa neljä 15 cm vuokaa. Siivilöi kuivat aineet isoon kulhoon. Lisää loput ainekset ja sekoita pari minuuttia kunnes kaikki on sekaisin. Laita taikina vuokiin ja paista 30-35 minuuttia. Ota vuoat uunista ja anna jäähtyä 20 minuuttia ennen kuin otat pohjat vuoista ja laitat ne ritilälle.

Mocha mousse:
3/4 kuppia kermaa
2 rkl sokeria
1/3 kuppia vahvaa kahvia
1 kuppi tummaa suklaata
2 rkl vaniljaa

Laita 1/4 kuppia kermasta, sokeri ja kahvi kattilaan ja kiehauta. Sekoita koko ajan kunnes sokeri on liuennut. Lisää suklaa ja vanilja ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Laita jäähtymään noin 10 minuutiksi jääkaappiin. Vatkaa loput kermasta pehmeäksi vaahdoksi ja kääntele se suklaa seokseen . Laita takaisin jääkaappiin asettumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Mustikkahillo:
500 g pakaste mustikoita
1 ½ rkl vettä
½ dl hillosokeria
3 dl sokeria

Laita vesi ja mustikat kattilaan ja anna kiehua kunnes muodostuu höyryjä. Lisää sokerit vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kuumeta kiehuvaksi ja anna kiehua 15 minuuttia. Sekoita aina välillä. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä puolisen tuntia.

Kakun kasaaminen:

Laita ensimmäinen pohja muovikelmulla vuorattuun vuokaan. Kostuta pohjaa hieman esim. mustikka mehulla. Levitä kerros mustikka hilloa pohjan päälle ja pursota mocha moussea päälle. Laita seuraava pohja päälle. Toista toimenpiteet. Kun olet kasannut kakun, vuoraa se kunnolla kelmulla ja laita kakku tämän jälkeen jääkaappiin asettumaan painon alle vähintään pariksi tunniksi. Mieluiten yön yli.
Ota kakku pois jääkaapista ja kuori kelmu. Tasoita hieman kakun muotoa jos tarvitsee.
 
 
Kaulitse sokerimassa isoksi laataksi ja nosta se tämän jälkeen kakun päälle. Kakku kannattaa kuorruttaa vaikkapa voikreemillä tai kermavaahdolla jotta tumma väri ei kuulla läpi ja että päällys tarttuisi paremmin kiinni, itse en tehnyt tuota ja jouduin laittamaan kaksi kerrosta sokerimassaa päällekkäin. Koristele sokerikukkasilla ja helmillä.
 

 





 

 
 


Ystävänpäivä


Myöhäset ystävänpäivä toivotukset!