lauantai 1. marraskuuta 2014

Syksyinen kurpitsakakku

Heipähei. Täällä sitä ollaan taas. Ja taas on mennyt pienoinen tovi sitten viime käynnin. Mutta nyt olen taas täällä ja tällä kertaa jäädäkseni.

Tässä syksyn aikana on tapahtunut kaiken laista. Muun muassa visiitti kakku kurssille. Kahden kerran mittainen kurssi joka oli painotukseltaan tuonne Amerikkaan päin, kurssikin oli nimeltään Mile High ja kyllä siellä korkealle kiivettiinkin. Löysin itseni sieltä isäni kanssa ja me saimme tehtäväksemme tehdä kurpitsakakun toffee-täytteellä, tuorejuustokuorutuksella ja kaiken laisilla koristeilla. Kurssille kannatti ehdottomasti mennä, sillä itse ainakin opin karamellisoimaan omenia, tekemään ananaskukkasia sekä sokerikiehkuroita. Ja lopputuloksena oli lähes täydellinen amerikkalaistyylinen kakku.

Ohje on lehtisestä jonka saimme kurssilla ja alkuperäinen ohje, jota on hieman muunneltu, löytyy täältä

Kakkupohjat:
4 3/4 dl jauhoja
2 tl soodaa
1 tl kanelia
1tl muskottipähkinää
3/4 tl neilikkaa
1 tl suolaa
3 3/4 dl kurpitsapyreetä*
2 1/2 dl piimää
225 g suolatonta voita
2 1/2 dl muscovadosokeria
2 1/4 dl sokeria
4 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Laita leivinpaperit kolmeen halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuoan pohjalle. Voitele ja jauhota.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. lisää munat yksi kerrallaan. Lisää vanilja ja kurpitsapyree. Lisää kuivat ainekset vuorotellen piimän kanssa.
Jaa taikina vuoiin ja paista 20-25 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä ja kumoa.

*Kurpitsapyree:
1 myskikurpitsa
vettä

Kuori, paloittele ja poista siemenet kurpitsasta. Laita aluksi 1 dl vettä kattilaan kurpitsa palojen kanssa. Keitä hiljalleen. Lisää tarvittaessa vettä jotta kurpitsat eivät palaisi pohjaan. Kurpitsoiden kuuluu olla pehmeitä. Vedä tehosekoittimella soseeksi.

Täyte:
2 1/2 dl kuohukermaa
2 1/4 dl sokeria
tilkka sitruunamehua
140g suolatonta voita

Sekoita kattilassa sokeri ja sitruunamehu ja anna kuumeta keskilämmöllä sekoittamatta. Kuumenna kerma samaan aikaan toisessa kattilassa miedolla lämmöllä.
Kun sokeri alkaa sulaan ja muuttuu kullankeltaiseksi, ota kattila pois lämmöltä. VARO SOKERIN POLTTAMISTA! Lisää kerma ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Lisää voi pala kerrallaan koko ajan sekoittaen ja lisää seuraava pala sitten vasta kun edellinen on sekoittunut sokeriin.
Anna seoksen jäähtyä ensin huoneenlämmössä, siirrä sitten jääkaappiin. Seoksen pitää olla aivan kylmää jotta sen voi vatkata.

Kuorrutus:
120g suolatonta voita
300g tuorejuustoa
2 rkl maitoa
1 tl vaniljauutetta
1 1/4 dl muscovadosokeria
noin 8 dl tomusokeria
ripaus kanelia

Vatkaa kuorrutuksen aineksia, paitsi tomusokeri, kunnes sokeri on liuennut. Lisää tomusokeri ja vatkaa kunnes seos on tasaista ja ilmavaa.

Toffeekuorrutetut omenat:
4-5 pientä omenaa
120g muscovadosokeria
1/2 rkl vaaleaa siirappia
1 rkl voita (15 g)
1 tl sitruunamehua
2 rkl vettä
+puutikkuja

Poista omenoista kannat, pese ne ja työnnä puutikku omenaan.
Laita kaikki muut ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä kunnes voit tehdä vesikokeen. Tiputa tippa seosta kylmään veteen, jos seos on valmista, voit muotoilla jäähtynyttä tippaa.
Kasta ja pyrittele omenoita seoksessa kunnes ne ovat kokonaan seoksen peitossa. Nosta pois ja anna ylimääräisen seoksen valua pois. Kasta tämän jälkeen omenat kylmään veteen jotta kuorrutus jähmettyisi nopeasti. Nosta leivinpaperille jähmettymään.

Ananaskukkaset:
1 kokonainen ananas

Kuori ananas ja poista siemenet. Leikkaa ananas niin ohiuksi viipaleiksi kuin mahdollista ja laita viipaleet leivinpaperilla päällystetyille pelleille. Kuivata 100 asteisessa uunissa puoli tuntia. Käännä viipaleet ja kuivata toiset puoli tuntia. Asettele viipaleet muffinivuoan koloihin ja anna kuivua kunnes ananakset ovat nahkeita.


Kakun kasaaminen:

Ota täyte jääkaapista ja vatkaa kunnes vaaleaa ja kuohkeata. Laita yksi kakkupohja alustalle ja laita päälle puolet täytteestä. Laita seuraava kakkupohja ja loput täytteestä päälle. Lopuksi vielä viimeinen kakkupohja. Jos haluat, voit levittää omenahilloa tai -kompottia kakkupohjan päälle ennen täytteen levittämistä.
Levitä kuorrutus kakun päälle. Jätä kuorrute vähän "röpelöiseksi".
Koristele omenoilla, ananaskukkasilla ja sokerikoristeilla.





Koristeita




Ja viimeisenä, hyvää halloweenia, vaikkakin ehkä hieman myöhässä;)

4 kommenttia:

  1. WIHUU BLOGGEN LEVER IGEN!!!! FEEEEEESSSTTTTT

    VastaaPoista
  2. ÄLÄ SELITÄ, INT KAN DU FÖRST BA FÖRSVINNA FÖ FLERA MÅNADER O SEN BA KOMMA TIBAKA HELT KYLMÄSTI

    ps. jättekiva att du e tibaks ja blir så glad puss

    VastaaPoista